Rakennus 13 sisäänkäynti. Suutarin pöytä ja suutarin lamppu. Suutarin työvälineitä. Hellahuone.

 

Paritupapohjainen asuinrakennus on rakennettu alkujaan puusepän verstaaksi vuoden 1830 tienoilla. 1870-luvulla hirsipintainen, punamultamaalilla maalattu talo sai lautavuorauksen. Rakennus on siirretty museokortteliin Snellmaninkatu 15:sta vuonna 1979.

Rakennuksen sisätilojen aikatasona on 1800-luvun loppu–1900-luvun alku. Isompi tupa on "suutarin tupa", joka toimi sekä suutarin verstaana että perheen asuintupana. Lisäksi suutarin perheen käytössä on makuuhuoneena toimiva postuanpohjakamari. Kaupunkisuutarit eivät kierrelleet taloissa, vaan tekivät töitä tyypillisesti kotonaan. Tuvassa on esillä suutarin työvälineitä, pyöreä suutarin pöytä sekä suutarin istuinpalli, jonka sisällä voitiin säilyttää lestejä. Pöydällä oleva lasipallo on niin sanottu suutarin lamppu, joka vedellä täytettynä kohdisti toisella puolella olevan valonlähteen valon kirkkaaksi pisteeksi paikkaan, jossa suutari valoa erityisesti tarvitsi.

Toisen pään huone on vuokrattu teollisuustyöläisperheelle. Työläisperheet asuivat tyypillisimmin yksihuoneisissa hellahuoneissa. Huoneen tulisijassa tehtiin ruoat, minkä lisäksi se talvikaudella lämmitti huoneen. Perheet olivat usein suuria. Kaikki eivät useinkaan mahtuneet nukkumaan sänkyihin, joten yöksi pedattiin lisävuoteita lattialle. Kuopiossa toimi 1800-luvun lopulla mm. tulitikkutehdas, sahoja, myllyjä ja panimoita. Lisäksi vuonna 1901 aloitti toimintansa Haapaniemellä lankarullatehdas, joka työllisti parhaina aikoina 450 työntekijää. Rullatehtaan jätepuuta eli ns. kuruja käytettiin yleisesti kuopiolaistalojen lämmitykseen.