Ajankohtaista Ajankohtaista

Korttelimuseon joulunäyttely 5.-30.12

5. - 30.12.2017
KORTTELIMUSEON JOULUNÄYTTELY

Kuopion korttelimuseon joulunäyttelyssä voi kokea miltä joulu tuoksui ja näytti ennen. Museokorttelin erilaisten perheiden kodit on puettu 1800-luvun lopun–1930-luvun jouluasuun.

Opastukset jouluisissa museokodeissa:

La 9.12. klo 13
La 16.12. klo 13
Ke 20.12. klo 12
La 23.12. klo 13
Opastuskierros sisältyy pääsymaksuun,
alle 18-vuotiaat maksutta.

Tapaninpäivänä 26.12. avoinna pidennetysti klo 10–17

Tapaninpäivän jouluopastukset klo 12, 13 ja 14.
Opastuskierros sisältyy pääsymaksuun,
alle 18-vuotiaat maksutta.

KORTTELIMUSEON LASTEN JOULUKARTTA
Museossa käyvät lapset saavat painetun kartan maksutta.

KUOPION KAUPUNGIN MUSEOIDEN JOULU 2017

 

1.12.-27.1. Suuri lukuseikkailu ja Pikku kakkonen

 

 

SUURI LUKUSEIKKAILU 1.12.2017–27.1.2018

Lastenkirja on kuin aikakone – avaa oven salaperäiseen maailmaan. Lumoudu ihmeellisistä tarinoista, sukella synkkiin metsiin tai vieraile satumaisissa juhlissa. Mukana Suomi 100 Kuvitustaiteen klassikot ja 18 nykykuvittajaa.

PIKKU KAKKOSEN JUHLANÄYTTELY 1.12.2017–27.1.2018

Hyppää television sisään, juonna Pikku Kakkosta tai tee ihan oma ohjelma! Pikku Kakkosen 40-vuotisjuhlanäyttely on ihastuttava ja toiminnallinen elämys lapsille ja nostalginen aikamatka aikuisille.

 

Näyttelyt järjestetään yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus Lastun ja sanataidekeskus Aapelin kanssa.

 

Sanataidetehtäviä ja oppituntivinkkejä alakoulusta yläkouluun:
http://www.suurilukuseikkailu.fi/opettajalle/

 

Tehtävävihkot Suuri lukuseikkailu -näyttelyihin:

Tarinoiden puisto

Kuvitustaiteen klassikot, suomi

Illustrationskonstens klassiker, svenska

 

Tapahtumat:

1.12.2017 klo 10.00 Pikku Kakkosen Satutunti ja kaikille avoimet avajaiset, vapaa pääsy
Pikku Kakkosen Jaakko Väisänen lukee satuja ja lisäksi liikunnallinen pihasuunnistus!

5.12 klo 13.00–17.00 Itsenäisyyspäivän etkot. Kirjanmerkkityöpaja nonstop.
Pääsymaksuton päivä. Myös työpaja maksuton.

12.12 klo 17.00 Peteliuksen iltasatu. TÄYNNÄ.

13.12.2017 klo 17.00 Isät ja pojat lukevat, kirjailijavieraana Tatu Kokko, vapaa pääsy

17.1.2018 klo 16.30 Lapsuuden satumuistot, vapaa pääsy

24.1.2018 Pakkaspäivät, aamupäivällä työpajoja ryhmille varaukset korttelimuseo@kuopio.fi, klo 12–15 kaikille avoin työpaja

25.1.2018 klo 12–15 Pakkaspäivät, aamupäivällä työpajoja ryhmille varaukset korttelimuseo@kuopio.fi, klo 12–15 kaikille avoin työpaja

 

 

Uusi video: Korttelimuseon elämää vuoden ympäri

Menneet Menneet

«Takaisin

HENKIEN MYLLY MYLLY SUMMER EXHIBITON 1.-29.7. 2017

HENKIEN MYLLY MYLLY SUMMER EXHIBITON 2017

1.-29.7. 2017

 

             … taidetta ajassa, tilassa ja taivasalla...  

Luovien alojen keskus Myllyn kesänäyttely, Henkien Mylly järjestetään tänä vuonna heinäkuussa Kuopion korttelimuseolla.

Museon piha-alueelle ja sen kahteen aittaan sijoittuva taidenäyttely peilaa yksilön erillistä ja yhteisöllistä kokemusta, kun yksin ja yhdessä, ja hetkellisesti menetetään olemisen pohja.

Myllyn kesänäyttelyyn osallistuu 15 kuopiolaista taiteilijaa teoksineen. Mukana on kuva-, tekstiili-, ympäristö- ja valokuvataidetta, installaatioita, ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia.

 

Henkien Mylly – Mylly Summer Exhibition 2017

 

Tarja Wallius                                             Arto Väisänen

Kristiina Korpela                                       Ulla Remes

Anja Sollas                                               Sanna Nissinen

Katri Suonio                                             Sinikka Kosonen

Elina Ström                                              Leo Kosonen

Ulla-Mari Lindström                                  Maijariitta Karhulahti

Tiina Tanskanen                                      Eerika Jalasaho

Pasi Siipola

 

Tarja Wallius, Turvassa - Safe, 2016-17

materiaali: poisnukkuneen äidin postikortit

tekniikka:käsinompelu

kuvaaja: Petra Tiihonen